Jouluvaloja Kuninkaankadulla

Kuninkaankatu Tammisaaressa on Suomen ensimmäinen kävelykatu, joka suljettiin autoliikenteeltä ja avattiin kävelykaduksi vuonna 1966. Vasta yhdeksän vuotta myöhemmin (1975) Raahe sai oman kävelykatunsa. Kapeudestaan huolimatta Kuninkaankadulla oli aikoinaan vilkas autoliikenne, kun varsinkin iltaisin ja viikonloppuisin vasta ajokortin saaneet nuoret ajoivat siinä ”rallia”. Yllä oleva kuva lumiselta kävelykadulta on kahden vuoden takaa, koska viime päivien myrskytuuletkaan eivät ole tuoneet lunta Hankoniemelle.

Perjantaina ja lauantaina (12.-13.12.) kaupungin torilla ja Kuninkaankadulla järjestettiin joka vuotiset Vanhanajan Joulumarkkinat. Myyntikojut oli juuri pystytetty, kun perjantaina iltapäivällä kiertelin kojujen väleissä kuvaamassa yksityiskohtia tarjolla olevista tuotteista. Joitakin kuvia otin myös lähikatujen varsilta, missä mm. Cafe Gamla Stanin joulutuvassa ikkunoiden olkikoristelu oli upea. Suutarin liikkeen ikkunassa hiiret olivat löytäneet kotikolokseen risaiset kengät. Kuvia klikkaamalla ne näkyvät isompina.

Tammisaaren toria    Ruukkikylan Herkut    Hillopurkit

Siili      Punatulkku     Enkeli

Joulukoriste       Joulusika    Cafe Gamla Stan

Cafe Gamla Stan 2      Hiiria kengassa     Hiiria kengassa 2

Jaa artikkeli