Ensimmäiset mansikat tänä suvena on Suonenjoella poimittu kesän 2013 tapaan jo 11.6., mutta sen jälkeen mansikka on kypsynyt kovin verkkaisesti. Nyt vielä poimitaan aikaisten lohkojen varhaislajikkeita; Honeoyeta. Päämansikkalajike Polkan poiminta on aikaisella paikoilla alkanut ja Suonenjoen tienoolla yleisesti alkaa viikolla 28 eli heinäkuun 7. päivänä alkavalla viikolla.

– Tämän kesän mansikka on hitaasti kehittynyt erittäin hyvälaatuinen ja maistuva herkku. Marjan kokokin on kasvanut mukavaksi. Harvat herkut ovat myös terveellisiä, mutta mansikka on sellainen, ylistää toiminnanjohtaja Eeva Leppänen Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksestä.

– Voit syödä mansikoita niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Suomalainen mansikka on turvallinen, se on lähiruokaa parhaimmillaan, se on vähäenerginen ja ostaessasi ostat suomalaista työtä, lisää Eeva Leppänen.

Mansikka voitti vaikeat kasvuolot

Mansikan tie viime kesästä tämän päivän herkuksi on ollut monia hankaluuksia täynnä, joten satomäärä ei tule olemaan läheskään huippua. Tämän kevään koleus on vaikeuttanut kasvin kasvua, kasvi ei ole saanut ravinteita maasta normaalisti.

Hallat ovat eri puolilla Suomea vikuuttaneet kukkia ja jopa raakileita, raekuurot ovat kurittaneet kukkia ja raakileita. Osassa maassa on kuivuus kiusannut, paikoin liiat sateet ovat hankaloittaneet viljelytöitä.

– Toivottavasti kasvitaudit eivät vähennä mansikan satoa ja maukasta makua, toivoo Leppänen.

– Viimepäivien koleus on pistänyt odottamaa ja odottamaan marjan kypsymistä. Jospa kuitenkin nyt sääennusteiden lämpö ja auringonpaiste punastuttavat mansikkapellot pääsatoon heinäkuun toisella viikolla.

– Tänä kesänä mansikkaa tullee suhteellisen vähän ja siksi kannattaa suunnitelmallisesti ryhtyä pakastamaan erissä omaan pakkaseen, sanoo Leppänen.

Jaa artikkeli