kevatlinnunsilma

Tästä kaikki alkoi: pienestä mättäästä kevätlinnunsilmää jonka sain naapuriltani pari vuotta sitten. Istutin sen kultatyräkkipenkkiin ja nyt tämä pieni ja pirteän keväinen ihanuus on vallannut koko kukkapenkin ja yrittää luikerrella tietään myös kivenkolojen välistä yhä laajemmalle. Kevätlinnunsilmä on kosteiden lehtomaisten paikkojen luonnonvarainen kasvi (jota en istutushetkellä vielä tiennyt). Itse en koskaan täällä Pirkanmaalla ollut törmännyt kyseiseen kasviin, mutta olen iloinen että se on nyt menestynyt todella hyvin pihallani ja vieläpä melko kuivassa ja paahteisessa penkissä. Maassamme laji on ilmeisesti harvinaistunut ojitusten ja metsänhoitojen myötä sopivien kasvupaikkojen kadottua. Tästä suloisesta kosteikkojen kevätkukkijasta on tullut yksi suosikkikasvini joten omalla pihallani se saa levitä nyt aivan vapaasti ja taidan siirrellä pieniä mättäitä eri paikkoihin – myös kosteampaan paikkaan – ja katsoa missä se kasvaa parhaiten suureksi keltaiseksi matoksi.

kevatlinnunsilma1

Keltavihreä hehku tummaa maata vasten ilahduttaa pitkään keväällä jo huhtikuun puolelta alkaen.

kevatlinnunsilma2

Myöhemmin kasvi muuttuu kukinnan jälkeen kokonaan lähinnä limenvihreäksi.

kevatlinnunsilma3

Tässä kuva viime vuoden toukokuulta, jossa kultatyräkki ja kevätlinnunsilmä sulassa sovussa ja hauskasti toistensa värejä ja muotoja toistaen, vaikka eivät olekaan mitään sukua toisilleen.

kevatlinnunsilma_ja_kultatyrakki

Tällä hetkellä kultatyräkit ovat vielä näin pieniä ja alut ovat kauniin punertavia.

kultatyrakki

Jaa artikkeli